Hulluus uuden edellä
kompleksisuus, kriittinen epävakaus ja kapitalismin loppu
Kay Summer ja Harry Halpin
“Jopa kosmisesta tai geologisesta aikaperspektiivistä tarkasteltuna meidän vuosisatamme on jollain tapaa ainutlaatuinen”
– Martin Rees, 2006. Brittiläinen kosmologian ja astrofysiikan professori.
Kapitalismi: monimutkainen systeemi
Kapitalismin vääjäämättömyyteen vankimmin uskovat ihmiset ovat usein anti-kapitalisteja. Tämä ei ole niin ristiriitaista kuin miltä se kuulostaa. Moni uskoo, että kapitalismi pystyy rekuperoimaan [1] kaikki kohtaamansa vastarinnan muodot tai kriisit. Täten kapitalismi on voittamaton, ja niinpä on parasta tyytyä kirjoittamaan tuskaantuneena kapitalismikriittisiä tekstejä – mitä monet antikapitalistit näyttävät tekevän. Tässä kirjoituksessa haluamme tarkastella kysymystä “onko elämää kapitalismin ulkopuolella” uuden ja yllättävänkin optimismin lähteen valossa: kompleksisuusteorian synty on 1900-luvun lopun tieteen radikaalein muutos. Kompleksisuusteoria ja laajemmin epälineaarinen maailmankatsomus saattavat tarjota syvällisiä näköaloja, joista on hyötyä erityisesti meille, jotka mietimme miten parhaiten edistää uudenlaisen yhteiskunnan syntymistä.
Kompleksisuusteorian avulla voi tutkia mitä tahansa järjestelmää, jossa monta eri osaa ovat yhdistyneinä dynaamisessa (ajan myötä muuttuvassa) verkostossa. Olennaista näille järjestelmille on, että ne kehittyvät epälineaarisesti. Epälineaarisuus tarkoittaa, että joskus pieni tapahtuma aiheuttaa pienen muutoksen järjestelmässä, mutta toisinaan vastaava tapahtuma voi panna alulle mullistavan tapahtumaketjun. On helppoa osoittaa, että kapitalismi on monimutkainen dynaaminen systeemi, joka muuntuu epälineaarisesti. Näin ollen kompleksisuusteoria voi olla hyvä väline sosiaalisen maailmamme ymmärtämisessä.
Kapitalismi on monimutkainen asia, onhan se kuuden miljardin ihmisen välisen vuorovaikutuksen tulos. Kapitalismi on myös dynaaminen, mistä todistavat työnteossa tapahtuneet nopeat muutokset ja tuotteiden määrän hämmentävä kasvu. Kapitalismi on “systeemi”, siis verkosto jossa kukaan ei ole “vastuussa” (muistathan miten historialliset yritykset kapitalismin ohjaamiseksi ovat epäonnistuneet). Lopuksi, kapitalismi on erittäin epälineaarinen. Esimerkkinä vaikka Argentiinan ennakoimaton talouskriisi, joka muutti miljoonien ihmisten elämän vuonna 2001. Kriisi sai alkunsa vain muutaman sijoittajan päätettyä siirtää rahansa pois maasta. Kuitenkin sijoittajat liikuttavat päivittäin rahojaan ulkomaille, yleensä mitättömin seurauksin.
Kompleksisuus yksinkertaistettuna
Kompleksiset, uudistuvat dynaamiset systeemit pyrkivät säilyttämään oman rakenteensa silloinkin, kun järjestelmän osat kokevat suuria muutoksia. Ihmisruumis on hyvä esimerkki uudistuvasta systeemistä. Ihmisruumiin rakennuspalikat, solut, uudistuvat jatkuvasti, mutta olennaiset piirteemme kuten sisäelimet, ihonväri jne. säilyvät. Näin ollen ihmissysteemiä kuvaa sekä muutos että jatkuvuus. Tällaiset monimutkaiset uudistuvat systeemit tarvitsevat toimiakseen kaksi tärkeää tekijää. Ensinnäkin, systeemin täytyy muodostua monista erilaisista, keskenään vuorovaikuttavista elementeistä. Toiseksi, systeemin täytyy voittaa entropian laki eli termodynamiikan toinen pääsääntö. Entropian lain mukaan systeemit hajoavat ajan myötä: niiden järjestelmä rappeutuu ja muuttuu yksinkertaisemmaksi. Systeemin on siis pidettävä itsensä kasassa säännöllisen materiaali- tai energiasyötön avulla. Ihmisruumis käy tässäkin esimerkiksi: tarvitsemme ruokaa, vettä ja happea, muutoin ruumiimme menettävät nopeasti monimutkaisuutensa, kuolevat ja lopulta hajoavat yksinkertaisiksi molekyyleiksi.
Uudistuvat monimutkaiset systeemit ovat siis materiaalin ja energian suhteen avoimia, olivatpa ne sitten itseorganisoituneita tai ihmisen luomia (kuten internet) – ja tämän vuoksi ne vaativat säännöllisesti rakennusaineita tai energiaa. Näin ollen nämä systeemit eivät koskaan ole aivan tasapainossa. Tai paremminkin, ne eivät ole staattisessa tasapainossa. Yksinkertainen esimerkki on keinussa istuva lapsi. Tälläkin dynaamisella systeemillä on staattinen tasapainopiste, mutta tasapainopisteessä istuminen ei ole erityisen kiinnostavaa, saati sitten hauskaa! Vasta kun lapsi alkaa keinua edestakaisin, järjestelmään syntyy dynaamisuutta. Aikaansaatua dynaamisen tasapainon tilaa voidaan ylläpitää suhteellisen säännöllisellä energian syötöllä. Biologiset organismit, ekosysteemit, kapitalismi ja internet ovat paljon monimutkaisempia dynaamisia systeemejä: niin kauan kuin ne saavat tarpeeksi energiaa ja materiaalia, nekään eivät ikinä vakiinnu staattiseen tasapainoon ympäristönsä kanssa. Energia- ja materiaalivirrat työntävät ne jatkuvasti pois tasapainopisteestään. Internetin ylläpitämiseksi hajonneita tietokoneita on korvattava uusilla – materiaalien ja energian on virrattava – muutoin internet lakkaa olemasta monimutkainen systeemi.
Monimutkaiset systeemit ovat enemmän kuin osiensa summa: ne synnyttävät uusia ilmiöitä. Tätä kutsutaan emergenssiksi eli ilmaantumiseksi. Ihminen on enemmän kuin kasa vettä, hiiltä, typpeä ja muita molekyylejä. Ihminen on enemmän kuin makromolekyyliensä, solujensa ja elintensä yhdistelmä. Internet on enemmän kuin iso joukko tietokoneita. Yhteyksien kokoonpano on tässä oleellista. Monimutkaisen systeemin osien väliset yhteydet muodostavat vuorovaikutteisia piirejä. Hierarkkisissa systeemeissä vuorovaikutus eri osien välillä on tarkoituksella rajoitettu minimiin. Systeemin yhteyksien muodostamat palautekehät voivat muuttaa koko systeemin. Ns. negatiiviset palautekehät pyrkivät pitämään systeemin ennallaan, kun taas positiiviset palautekehät saattavat sysäistä systeemin uuteen tilaan, tai luoda uuden systeemin.
Tästä pääsemme seuraavaan tärkeään asiaan: uudistuvilla monimutkaisilla systeemeillä on usein lukuisia vakaita tiloja. Kuvittele, että monimutkainen systeemimme on topografinen kartta täynnä vuoria ja laaksoja, joiden lomassa vierii pallo jatkuvassa liikkeessä. Enimmäkseen pallo pysyy yhdessä ja samassa laaksossa. Useat eri voimat voivat työntää pallon hetkeksi pois laakson pohjalta, mutta yleensä se valuu sinne takaisin. Laakson pohjaa (eli systeemin vakaata tilaa) ympäröivää laaksoa kokonaisuudessaan kutsutaan vetovoima-altaaksi. Palloon pitäisi kohdistaa joko valtavasti voimaa, tai vain hiukan mutta juuri oikeanlaista voimaa, jotta syntyisi myönteinen palautekehä, jonka seurauksena pallo kierisi pois tuosta laaksosta ja päätyisikin toiseen laaksoon eli vetovoima-altaaseen. Tällaisia suuria muutoksia (eli vaihesiirtymiä) kyllä tapahtuu, mutta vain harvoin ja ne edellyttävät yleensä useita samanaikaisia muutoksia. Niitä edeltävien kriittisen epävakauden ajanjaksojen aikana koko järjestelmä on kovan rasituksen alaisena. Järjestelmä saattaa vavista ja käyttäytyä kaoottisesti ennen kuin se jälleen asettuu uuteen vakaampaan tilaan. Kompleksisuusteoria kutsuu näitä ajanjaksoja bifurkaatiopisteiksi tai haarautumiskohdiksi, koska tuolloin näyttää siltä että järjestelmä voi kääntyä arvaamattomiin suuntiin. Pallo tasapainottelee harjanteen päällä, ja sen alapuolella aukeaa useita mahdollisia laaksoja, joihin se voi päätyä.
Yksi esimerkki vaihesiirtymästä on jääkausien ja lämpimämpien kausien vaihtelu maapallolla. Toinen esimerkki on sosio-ekonomiset siirtymät metsästäjä-keräilijäyhteisöistä maanviljelykseen ja karjanhoitoon, ja feodaali- tai maalaisyhteisöistä kapitalistiseen tuotantomalliin. Usein vallankumoukselliset hakevat juuri tällaista vaihesiirtymää.
Kukaan ei voi tietää, kuinka monta vetovoima-allasta eli attraktoria erittäin monimutkaisilla systeemeillä on. Ne ovat vetovoima-altaita juuri siksi, että riippumatta systeemin tämänhetkisestä paikasta, jokin näistä muista paikoista vetää sitä puoleensa. Jotkin systeemit yhdistyvät lopulta yhteen tilaan, mutta monet monimutkaiset systeemit, niin kutsutut kaoottiset tai periodiset systeemit, käyvät läpi eri attraktoreita. Niiden polku näyttää mahdottomalta ennustaa, sillä näennäisen mitättömätkin muutokset voivat siirtää systeemin yhdestä attraktorista toiseen. Näitä attraktoreita kutsutaan oudoiksi attraktoreiksi. Lienee sanomattakin selvää, että systeemiä, jonka suuntaa on mahdotonta ennustaa, ei voi myöskään ohjailla tai hallita. Joidenkin tapahtumien voidaan arvioida pystyvän muita paremmin liikuttamaan systeemiä kohti uutta attraktoria, vaikkakaan uuden attraktorin olemusta ei voida silti ennalta tietää. Yleensä näissä tapahtumissa on kyse systeemin energia- ja materiaalivirtojen tai järjestelmän osien välisten yhteyksien muuttamisesta radikaalisti. Yhteyksiä tulee uusia tai niitä kokonaan menetetään.
Mitä hyötyä tästä teoriasta on? Ajattele ihmiskunnan kokemia radikaaleja ja maailmanlaajuisia muutoksia: energiankulutuksen ja materiaalin tuotannon nopea lisääntyminen; viestinnän räjähdysmäinen kasvu kännyköiden, internetin ja kaukomatkustuksen ansiosta. Lisääntyneet energia- ja materiaalivirrat ja ihmisten kytkeytyneisyys, yhdistettynä maapalloa uhkaavaan ekologiseen kriisiin, saattavat luoda suotuisat olosuhteet uudelle vaihesiirtymälle, joka tarkoittaisi määritelmällisesti kapitalismin loppua.
Sosiaalinen järjestäytyminen – aina monimutkaista
Ihmisten sosiaalinen järjestäytyminen on aina ollut ja tulee aina olemaan monimutkaista ja dynaamista. Onhan kyse suuresta joukosta ihmisiä, jotka vuorovaikuttavat keskenään. Ihmiskunnan historiassa on ollut kaksi, kenties kolme vakaata sosiaalisen järjestäytymisen muotoa, jotka ovat esiintyneet koko maapallon laajuisesti: metsästäjä-keräilijäyhteisöt, omavaraismaanviljely, ja – mikäli se tulee kestämään – kapitalismi. Emme laske mukaan monia suuria ja erittäin hierarkkisia sivilisaatioita, kuten keskiajan Japanin feodaalijärjestelmää, maya-sivilisaatiota tai muinaisen Rooman kaltaisia klassisia imperiumeja, sillä vaikka niiden kaltaisia yhteiskuntajärjestelmiä on syntynyt ja kadonnut säännöllisesti ympäri maapalloa, yksikään niistä ei ole saavuttanut globaalia dominanssia. Tämä viittaisi siihen, että nämä sivilisaatiot eivät olleet vakaita tiloja. Kenties autoritäärisyys selviytymisstrategiana ei toimi, koska se pyrkii aina kontrolloimaan ihmisiä ja ylläpitämään jotain jäykkää sosiaalista järjestystä, sen sijaan että sallisi järjestelmän jatkuvan uudistumisen ja kehityksen sitä mukaa kun järjestelmän osaset (ihmiset) ja ympäristö muuttuvat.
Vaihesiirtymät metsästäjä-keräilijöistä maanviljelykseen ja maanviljelyksestä kapitalismiin ovat sikäli kiinnostavia, että kummassakin siirtymässä systeemiin virtaava energia ja materiaali lisääntyivät voimakkaasti, ja ihmiset olivat aiempaa useammin ja tiiviimmin tekemisissä toistensa kanssa. Metsästäjä-keräilijäyhteisöt olivat ihmiskunnan ensimmäinen vakaa tila, joka vallitsi kaikissa maanosissa ainakin kahden miljoonan vuoden ajan. Maanviljelykseen siirryttiin kahdeksan tai yhdeksän kertaa, näennäisen itsenäisesti, noin 8000 – 12 000 vuotta sitten. Viljelysadot ja väestönkasvu muodostivat positiivisen palautekehän: viljely lisäsi saatavilla olevia siemeniä, jotka voitiin säästää pahan päivän varalle, mikä taas mahdollisti suuremman ihmispopulaation ruokkimisen, jolloin taas useampi ihminen saattoi istuttaa enemmän viljelyskasveja. Tämän palautekehän jatkuessa maailman ihmisten määrä kohosi neljännesmiljoonasta (8000 vuotta sitten) 600 miljoonaan, ennen eurooppalaisten maailmanvalloituksen alkua 1500-luvulla. Eikä pelkästään väestö lisääntynyt: suhteessa väkimäärään maanviljelijäyhteisöillä oli paljon enemmän yhteyksiä kuin suhteellisen vähälukuisilla ja löyhästi verkottuneilla metsästäjä-keräilijäyhteisöillä. Siirtymää kapitalismiin puolestaan vauhditti tuotannosta saadun voiton uudelleensijoittaminen, mikä jälleen lisäsi materiaalin ja energian syöttöä systeemiin. Kulutushyödykkeiden keksiminen, mikä ennakoi pääoman syntyä, sai aikaan kehyksen jossa tuotteet ja palvelut saattoivat kiertää laajuudessa, jota kukaan ei olisi osannut ennakoida. Ja jälleen syntyi uusia yhteyksiä ihmisten ja eri ympäristöjen välille.
Nyt ihmiskunta on joutunut tekemisiin kahden uuden ilmiön kanssa: internetin ja muun viestintäteknologian aikaansaama ällistyttävä yhteyksien lisääntyminen sekä maailmanlaajuinen, erittäin nopeasti paheneva ympäristökriisi. Nämä muutokset ovat mielestämme niin suuria, että ne voivat osaltaan tuoda ihmiskuntamme historian kolmannen vaihesiirtymän partaalle. Artikkelin viimeisessä osassa siirrymme niiden tarkasteluun.
Globaali ympäristökriisi
Kapitalismissa tavaroita sekä palveluja tuotetaan ja myydään kilpailevilla markkinoilla, saatavat voitot sijoitetaan lisätuotantoon ja sama toistetaan loputtomasti. Tähän malliin sisältyy kuitenkin keskeinen virhe. Laajentuva tuotanto edellyttää laajenevia resursseja, mikä johtaa krooniseen ja ratkaisemattomaan kriisiin, maailmanlaajuiseen ympäristökriisiin. Kapitalismi on aina edellyttänyt loputonta laajenemista, mutta rajallisella planeetalla se ei ole mahdollista. 500 vuoden iässä kapitalismi ei enää ole hyvä selviytymisstrategia.
Kapitalismin houkutus on perustunut sen kykyyn tarjota ihmisille hyvät puitteet säilyä hengissä (tosin monille samainen järjestelmä on erittäin luotaantyöntävä) Kun vain pysyt hiljaa, teet työtä ja pelaat mukana, saat palkinnoksi tarpeeksi ruokaa, katon pään päälle ja todennäköisesti avioliiton ja lapsia. Mutta kun järjestelmän materiaalinen pohja romahtaa, tämä selviytymisstrategia houkuttelee yhä vähemmän. Yhä useampi ihminen tulee toteamaan sen hinta-hyötysuhteen riittämättömäksi. Ihmisten on pakko kehittää vaihtoehtoja kapitalismille, mikäli haluamme selviytyä.
Tätä argumenttia on kritisoitu kahdelta suunnalta. Ensimmäinen vastalause tulee kapitalisteilta, varsinkin niiltä jotka kannattavat “vihreää kapitalismia” (mikä luova, harhaanjohtava nimi!) Parhaimmillaan vihreä kapitalismi voisi hidastaa kapitalismin rappeutumista ja pidentää sen ikää parilla vuosikymmenellä. Mutta perusongelma säilyy samana: myös “vihreä” kapitalismi edellyttää työn, materiaalin ja energian loputonta lisäämistä. Toinen vasta-argumentti tulee niiltä radikaaleilta, joiden mukaan ilmastonmuutoksen kaltaiset uhkakuvat ovat vain kuvitteellisia kriisejä, joiden avulla voidaan perustella työntekijöiden hyväksikäyttö ja vastarinnan kukistaminen. On totta, että jotkin kriisit ovat kuvitteellisia – mutta toiset eivät ole. Tästä palaamme artikkelin aloituslauseeseen: juuri anti-kapitalistit uskovat usein vankimmin kapitalismiin. Mutta ei kapitalismi ole mitkään moderni jumala, joka voi muuttaa fysiikan lakeja. Me elämme edelleenkin rajallisella planeetalla.
Globaali kytkeytyneisyys
Yhteydet ihmisten välillä ovat muuttumassa radikaalisti. Viestintäteknologiat ja ihmisten ja tavaroiden kuljetus muokkaavat yhteyksiämme – systeemin osien fyysistä kykyä luoda yhteyksiä toisiinsa. Kun yhteydet lisääntyvät, systeemi muuttuu yhä monimutkaisemmaksi, ja niin tulee myös todennäköisemmäksi, että pienet muutokset moninkertaistuvat. Internet on arkkityyppinen verkostojen verkosto, joka on lisännyt yhteyksiä enemmän kuin mikään muu teknologinen infrastruktuuri. Yhteydet lisääntyvät nopeasti internetin yhdistyessä mobiiliteknologiaan ja niiden levitessä laajalti jopa kolmannen maailman maaseutualueille. Vakaina aikoina ihmiset käyttävät tällaisia teknologioita arkisesti, esimerkiksi flirttailevat tekstiviesteillä. Mutta kun koko olemassaolomme on uhattuna, tai kun alamme uskoa että parempi tulevaisuus onkin mahdollista saavuttaa, ihmiset voivat innostua käyttämään samoja teknologioita erikoislaatuisempiin tavoitteisiin. Näiden teknologioiden avulla on mahdollista mobilisoida ihmisiä maailmanlaajuisesti, ennennäkemättömän hienostuneella tavalla.
Antiglobalisaatioliikkeen ensimmäinen kierros oli seurausta globaalin Etelän ja Pohjoisen kansalaisliikkeiden välille syntyneistä uusista yhteyksistä, jotka internet mahdollisti. Tämän teknologian yleistyessä ihmiset, joilla ei nykyjärjestelmässä ole paljoa menetettävää, tulevat käyttämään uutta viestintäkykyään omiin tarkoituksiinsa. Ihmiset voivat reagoida yhdessä tapahtumiin paljon nopeammin kuin ennen; uusi sosiaalinen järjestelmä voi ilmaantua spontaanisti ihmisten itse itselleen luomien yhteyksien kautta, johtajien asettaman järjestyksen sijaan.
Mitä seuraavaksi?
Mainitsimme kytkeytyneisyyden valtavan lisääntymisen. Väitimme, että materiaalin ja energian lisääntynyt syöttö systeemiin on pakottanut kapitalismin kohtamaan ulkoiset, luonnonympäristönsä rajat. Näiden tekijöiden lisäksi maailmamme osoittamat täyden skitsofrenian merkit viittaavat siihen, että elämme kriittisen epävakauden aikoja. Kriittisellä epävakaudella kuvataan villisti ja näennäisen kaoottisesti käyttäytyvää monimutkaista systeemiä. Kriittinen epävakaus on yleensä haarautumiskohdan ensimmäinen näkyvä vaihe ja tässä pisteessä massiiviset, systemaattiset muutokset alkavat. Horjahtelemme kohti uutta ja tuntematonta systeemiä tai systeemejä. Vain ehkä yhdellä neljästä- tai viidestäkymmenestä sukupolvesta on tilaisuus kokea ihmisyhteiskunnan vaihesiirtymä ja, vielä tärkeämpää, osallistua uuden yhteiskunnan luomiseen. Romahduksen aave sekä kauhistuttaa että innostaa.
Kun ilmassa on epävarmuutta tulevasta, esiin loihditaan usein unelmia menneistä, vakaista sosiaalisista järjestelmistä. Lähi-idässä moni haaveilee paluusta feodaaliseen teokratiaan. “Primitivistit” taas haluavat ihmisten alkavan jälleen metsästäjä-keräilijöiksi. Meidän pitäisikin muistaa, että vaikka toisenlaiset maailmat ovat mahdollisia (ja myös todennäköisiä), jotkin niistä ovat huonompia kuin nykyinen. Kaikeksi onneksi sekä feodaalinen teokratia (koska se on erittäin autoritäärinen) että metsästäjä-keräilijäyhteiskunta (koska 90 % ihmiskunnasta pitäisi kuolla) ovat erittäin epätodennäköisiä. Maailmassa on yksinkertaisesti liikaa yhteyksiä ja liikaa materiaalia (mukaan lukien 6,6 miljardia ihmisaivoa) ja energiaa (ne kaikki ihmiset) että moiset skenaariot voisivat toteutua. Lähestymämme vaihesiirtymä tulee olemaan jotain uutta ja ennen näkemätöntä.
Yksi mahdollinen vetovoima-allas on ekofasismi. Siinä eliitti käyttäisi modernia kontrolliteknologiaa luodakseen sosiaalisesti autoritäärisen globaalin talouden, joka olisi eliitin ulkopuolisen väestön osalta materiaalisessa tasapainotilassa. Kun resurssien määrä on rajallinen, ihmiset pelkäävät jäävänsä ilman ja siksi luotaisiin linjanvetoja siitä, ketkä saavat ja ketkä eivät. Jako köyhiin ja rikkaisiin olisi brutaalimpi kuin nykypäivänä. Voimme nähdä vilauksen tästä mahdollisesta attraktorista nykyisissä maahanmuuttokamppailuissa, jotka tulevat pahenemaan ympäristökriisin aiheuttamien suurten väestömuuttoliikkeiden myötä. Ekofasismi olisi erityisen petollinen vihollinen, sillä monet sen kannattajat käyttävät antikapitalistista retoriikkaa. Ekofasismista ei voisi tulla vakaata attraktroria – se on tuomittu epäonnistumaan, sillä se on suljettu systeemi ja tuhoaa yhteyksiä. Mutta olemassaolonsa aikana se ehtisi aiheuttaa vakavaa haittaa ihmiskunnalle ja planeetalle.
Toinen mahdollinen attraktori muodostuisi hajautetuista, yhdessä toimivista yhteisöistä, joiden suhteet perustuisivat yhteenkuuluvuudentunteeseen: ajatukseen, että jaamme maapallon biosfäärin. Yhteisöt olisivat vahvasti kytkeytyneitä. Toisin kuin fasismi, ja outoa kyllä hieman kapitalismin tapaan, tämän attraktorin vahvuus ja palautumiskyky perustuu sen yhteyksien vahvuuteen. Tämä sosiaalisen järjestäytymisen muoto on aina avoin, ja hakee aina uusia yhteyksiä; ja kompleksisuusteorian hengen mukaisesti, toisin kuin mitkään aiemmat vallankumoukselliset liikkeet, se ei ole lainkaan deterministinen. Autonomian logiikka mahdollistaa, että systeemin osat optimoivat omat yhteytensä ja linkittyvät siten ihmisiin, materiaaleihin, intohimoihin ja paikkoihin tavoilla, jotka ottavat maksimihyödyn materiaali- ja energiavirroista. Tuotanto ei seuraa kasvun logiikkaa vaan pyrkii täyttämään yhteiset tarpeet yhteisön jakamaa rikkautta käyttäen. Tuotanto ja sitä koskevat päätökset tehtäisiin suoran demokratian kautta, mikä maksimoi kytkeytyneisyyden. Lisäksi tämä autonomiaan, yhteisöllisyyteen ja yhteisvaurauteen perustuva erittäin joustava systeemi voi tarjota meille työkalut ympäristökriisiä vastaan.
Meillä on syytä optimismiin. Vastaus kysymykseen “Onko kapitalismi tämän vuosisadan lopulla yhä tärkein tuotantotapa?” on lähes aina kielteinen. Kapitalismin nykyinen suunta ei voi jatkua pitkään. Monimutkaisten systeemien on mahdollista muuttua silmänräpäyksessä. Maailmanlaajuinen ympäristökriisi herättää yleensä pessimismiä, mutta, ristiriitaista kyllä, se myös luo toivoa. Olosuhteet, joissa ihmisten sosiaalinen järjestäytyminen voi muuttua nopeasti, eivät ole olleet näin suotuisat kahteen- tai edes viiteensataan vuoteen. Emme voi tietenkään ennustaa, minkä muodon uusi sosiaalinen järjestelmä ottaa. Mutta pitäkäämme mielessä salatut muuttujat: vapaa tahto ja ihmismielen kekseliäisyys. Pieniltä vaikuttavat teot saattavat, näinä hyper-kytkeytyneinä, epävakaina aikoina, saada aikaan muutoksia jotka ylittävät mielikuvituksemme.
Kay Summer ja Harry Halpin ovat olleet pitkään mukana “liikkeiden liikkeessä” ja sitä edeltävissä liikkeissä. He tekevät työkseen tutkimusta, josta osa käsittelee epälineaarisia systeemejä ja ideoita. Heidän edellinen yhteinen kirjoituksensa epälineaarisuudesta ja kansalaisliikkeistä julkaistiin kirjassa “Shut them Down!: The G8, Gleneagles 2005 and the Movement of Movements” (2005, www.shutthemdown.org). Heidät tavoittaa osoitteista kaysmmr[at]yahoo.co.uk ja harry[at]j12.org
Tämä artikkeli on suora käännös Turbulence-lehden artikkelista “The crazy before the new – Complexity, critical instability and the end of capitalism” http://turbulence.org.uk/turbulence-1/the-crazy-before-the-new/
[1] = toim. huom. rekuperaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa radikaaleja ideoita käytetään hyväksi niiden alkuperäistä päämäärää vesittäen. Vastarinnan muodot voidaan jopa sulauttaa osaksi hallitsevaa valtaa ja käyttää niitä sen pönkittämiseen. Esimerkiksi käyvät kapitalististen kauppaketjujen myymät Che Guevara –paidat, joissa ei liene enää mitään vallankumouksellista.
This translation was published in Väärinajattelija # 3. Käännös/translation: Soile Koskinen.
The English original of this article is here.
-
Who we are
Turbulence is a journal/newspaper that we hope will become an ongoing space in which to think through, debate and articulate the political, social, economic and cultural theories of our movements, as well as the networks of diverse practices and alternatives that surround them. Read more here
-
Turbulence on Myspace
